1) Kuvassa keskellä esiintyvä ruuvi on siis se maaginen ”syöttöruuvi”, joka siis määrittää, paljonko moottori saa ainetta. Räpeltämättömässä pumpussa syöttöruuvissa on päällä muovinen sinetti, jonka alla on vielä metallisinetti. Muovisen saa helposti irti, mutta metallinen teettää hiukan tekemistä. Pienellä ruuvimeisselillä sinetin saa kuitenkin käärittyä syöttöruuvin ympäriltä pois. Syöttöruuvin lukkomutteri avautuu 13mm lenkillä, mutta ahtauden vuoksi suosittelen tekemään sopivasta hylsystä ruuvin päälle soveltuvan työkalun, jota pienellä räikällä voi pyöritellä. Kannattaa lähteä liikkeelle 1/4 kierroksen syötön lisäyksellä. Syöttö lisääntyy kiertämällä ruuvia myötäpäivään, eli kiinnipäin. Moottori kannattaa olla lämpöinen ja käynnissä syöttöä säädettäessä. |
2) Syötön lisääntyessä myös moottorin tyhjäkäynti kasvaa, joten sitä on pienennettävä. Kannattaa lähteä liikenteeseen ”kylmäkäynnistyssäädöstä”, joka vaikuttaa ns. ”pohjaennakon” lisäksi myös tyhjäkäyntiin. Tätä vipua käyttää uudemmissa malleissa ”vahapatruuna”, joka auton ollessa käynnissä lämpiää siihen johdetun sähkövirran ansiosta ja näin ollen vapauttaa vaijeria ulos palauttaen säätövivun kuvan oikeanpuoleista vastinruuvia vasten. Kylmänä vaijeri siis vetää vipua hiukan vasteesta poispäin ja korottaa tyhjäkäyntiä. Säätäessäsi pohjaennakkoa, joudut mitä luultavimmin vapauttamaan vaijerin nipan, jotta vipu liikkuu vasteen mukana sitä säädettäessä. Jos olet lisännyt jo syöttöä hiukan, riittänee oikean vastepultin löysääminen pari kierrosta vastapäivään. Tätä asetusta kannattaa etsiskellä ajamalla, koska vastepultin pienikin asennon muuttaminen vaikuttaa kaasuun vastaamiseen huimasti. Jos tuntuu, että moottori vastaa kaasuun vasta polkimen ääriasennossa, löystytä tuota vastepulttia entisestään. Raja tulee viimeistään silloin vastaan, kun moottorin kierrokset eivät enää tipu kunnolla tyhjäkäynnille, tai kaasupoljin tuntuu jäykältä painaa. Tämä johtuu liiallisesta , säädön myötä kasvaneesta vastapaineesta pumpussa. Vaikka et syöttöä säätäisikään, on tämän vivun säätäminen kokeilemisen arvoinen asia. Kun moottori vastaa kaasuun paremmin, myös kulutus tippuu. |
SYÖTTÖPUMPUN ITEROINTI LISÄÄNTYNEEN VOIMAN TOIVOSSA |
© Tomi Talja 2010 |